Taisin keskiviikkona innostuksissani kehua, kuinka kiva on palata koulun penkille niin levänneenä ja motivoituneena. No ei nyt ihan mennyt niin kuin ajattelin. Vaikka opiskeltavat asiat ovat ihan yhtä mielenkiintoisia kuin viime viikollakin, on nää kaksi päivää kuluneet ihan tajuttoman hitaasti. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun koette olleenne duunissa ainakin kaksi tuntia ja kelloa tsekatessanne tajuatte, että tulitte töihin viisi minuuttia sitten. Nää joulun välipäivät ennen uutta vuotta ovat muutenkin vähän sellaisia, että jengi on ensinnäkin ihan sekaisin päivistä, harva tietää enää nimeään tai sitä, mitä tässä pitäisi olla tekemässä. So much fun.

Musta ehtii varmaan tulla tavattoan virkaintoa puhkuva täti-ihminen ennen kuin olen lentänyt minuuttiakaan, mutta mä olen oikeasti saanut muutamia ihan silmiä avaavia ahaa -elämyksiä tän kolmen viikon aikana lentoemon työstä. Mä olen saanut ihania kommentteja ja tsemiviestejä koskien valitsemaani alaa kohtaan, mutta sitten on myös niitä, jotka toivottelevat rattoisaa tulevaisuutta lentävänä tarjoilijana. Niiden ahaa -elämysten kautta aion nyt torpata totaalisesti kaikki tulevat viisastelut siitä, että eikö sun olisi kannattanut vain hakea tuopin kaatajaksi lähimpään raflaan niin olisit saanut enemmän palkkaakin. Ähäkutti.

No ei vaan, mutta mä olen aina jollain tasolla tiedostanut sen, että lentoemännän duuni on varmasti rankempaa, kuin vain kahvin kaatelu ja sen jälkeen nahan ruskettaminen Dubain auringon alla. Mutta mäkään en ikinä tajunnut sitä, kuinka pieni osa se kahvin kaataminen oikeasti on sun jokapäiväistä duunia. Nyt tiedän, sillä mä en ole elämässäni ikinä opiskellut näin paljon ja näin intensiivisesti, vaikka olen siis suorittanut kolmivuotisen ammattikorkeakoulututkinnon. Eikä me todellakaan olla opiskeltu sitä kahvin kaatamista. Believe me or not. Eli nostan hattua ja vaan toivon, että meikänainen kestää duunissa pidempään kuin viikon. Fingers crossed.

Mä olen myös huomannut, että tällä alalla tieto oikeasti lisää tuskaa. Henkilökohtaisesti olen valinnut lentolippuja rahapussillani ja pistellyt menemään jos jonkinlaisella siivellisellä purkilla. Yleensä vielä ihan onnellisena ja 6/5 tapauksissa vielä kuola poskella päiväunia vedellen. Voin sanoa, että kun sut on tutustettu jos jonkinlaisiin skenaarioihin ja riskeihin, lentoturmatutkinnan jaksot näkee ihan uudessa valossa ja ne kuolaiset päiväunet on kauas taakse jäänyttä elämää. Lentoyhtiöiden ranking -listat kiinnostavat myös yhtä paljon, kuin sen lottokupongin tarkastaminen launtai-iltana. Just saying. Takaraivossa myös koputtelee ajatus siitä, että menneitä sattumuksia silmällä pitäen voidaan olla aika varmoja siitä, että meitsin lennoilla tullaan niin synnyttämään kuin sammuttamaan sitä  liekehtivää kanaa uunissa ja kaikkea siltä väliltä.

Mutta ihan vakavasti. Mulla on myös kasvanut luottamus nykyisiin lentohärveleihin enkä jatkossakaan aio nousta koneeseen oman henkiriepuni puolesta peläten. Nykyään siihen matkustajan rooliin vaan liittyy muutakin tietämystä kuin aiemmin ja asioita osaa katsoa tavallaan sieltä toiselta puolelta. Ja nyt niille tyypeille, joiden sykkeen sain nousemaan mun pelotteluillani, on ihan yleisesti tiedossa sellainen pieni fun fact, että joka kerta, kun sä hyppäät oman autosi rattiin sä olet suuremmassa vaarassa, kuin sä olet lentokoneella matkustaessasi.

Tästä virkaintoisesta täteilystä vielä sen verran, että mulla tuskin tulee olemaan lainkaan sosiaalista elämää vielä seuraavaan kuukauteen ja käytännössä elän ja hengitän tätä aihetta, joten yrittäkää jaksaa messissä. Please, forgive me. Mut huomenna tosiaan perjantai ja mulla on taas suuntana Keski-Suomi, jossa toivotellaan vuosi 2018 alkavaksi. Wow.

Ihanaa loppuviikkoa 💋💋💋

 

Katso myös nämä