Kello on Arlandassa tällä hetkellä kolme yöllä, oon nukkunut koiranunta lentokentän lattialla ja yrittänyt saada mun pallomaiset nilkat palaamaan normaaliksi. Tällä hetkellä oon matkustanut 28 tuntia ja enää olisi vajaa tunnin lento Helsinkiin edessä.

Multa on kysytty, että millä fiiliksillä oon palaamassa Suomeen. No tuota. En oikein itsekään tiedä. Toisaalta olen innoissani, toisaalta jännittää ja toisaalta ahdistaa. Semmoinen mukava combo erilaisia fiiliksiä vatsanpohjassa. Kyl te tiedätte.

Kotona on tän lähes vuoden aikana ehtinyt tapahtua paljon, asiat ovat hieman muuttuneet ja palaan hieman eri tilanteeseen, kuin lähtiessäni. Toisaalta, mä olen myös ihmisenä erilainen kuin lähtiessäni. Eniten mietin sitä, että osaanko arvostaa Suomea enemmän vai kaipaanko suurkaupungin ihmishälinää ja ahh- niin-kansainvälisenä-maailmankansalaisena mietin kuinka auringonlaskut ja -nousut ovat henkeäsalpaavampia jossain muualla, kuinka kahvi maistuu paljon paremmalta Australiassa, kuinka kaikki vain toimii ja tuntuu paremmalta muualla. We’ll see.

Sain reissuilulta paljon enemmän kuin kuvittelin ja toivottavasti mä onnistun valjastamaan sen maailmalta saadun uuden rohkeuden ja itsevarmuuden käyttöön Suomessakin. Matkustaminen on siinä mielessä vaarallista, koska sä tajuat, että sä oikeasti pärjäät jossain muuallakin kuin koto-Suomessa. Sä myös todennäköisesti saat kroonisen kaukokaipuun, koska noh, nälkä kasvaa syödessä.

En ole vielä edes Suomessa, kun sydän sanoo, että pitäisi jo lähteä muualle. Kaveri sanoi, että laita nainen silmät kiinni, nojaa taaksepäin, rakasta, äläkä vihaa. Aika hyvin sanottu. Mä isken kuulokkeet korville, oon onnellinen siitä mitä oon kokenut, oon avoin sille mitä on tulossa ja annan Suomelle mahiksen. Toivottavasti srkin antaa mulle. Finland, be gentle.

💕💕💕

Katso myös nämä