Mun parhaita onnellisuusjuttuja arjessa on täällä ollessa olleet aamulenkit, kun saan iskeä kuulokkeet korville ja olla hetken ihan vaan yksin. Lenkin jälkeen saan istahtaa biitsille ja vaan katsella aaltoja. Toissa aamuna olin ihan intopinkeänä, kun lenkin ja suihkun jälkeen ryntäsin läppärin kanssa aamupalapöytään, koska oltiin Iinan kanssa suunniteltu aamiainen kera Temptation Islandin.

Kyllä, oon seurannut kyseistä sarjaa ensimmäisestä kaudesta lähtien. Tuomitkaa. Mutta enpä seuraa enää, koska kyseistä TV-sarjojen lahjaa maailmalle ei voi seurata Australiassa. Siinä joutui taas miettimään uudestaan elämän tarkoitusta. Temptiksen sijaan asiat eskaloitu ja laitettiin pyörimään sitten Netflix dokumentti minimalistisesta elämäntyylistä, joka oikeasti sai ajattelemaan omaa suhtautumista rahaan ja materiaan. Mut se sai myös ajattelemaan sitä, mikä mut tekee onnelliseksi.

Mä oon tälläkin viikolla ollut onnellisessa asemassa, koska oon saanut tutustua uusiin ihmisiin ja käydä sellaisia keskusteluja, jotka ovat avanneet mun silmiä entisestään. Mulla on viimeaikoina ollut ahdistus siitä, että tuhlaanko mä omaa aikaani täällä matkustellessani, koska en ole Suomessa etsimässä töitä, rakentamassa uraa ja elämää siellä. Koska se on ehkä sitä, mitä mä koen, että multa odotetaan. Äitikin kysyi, että milloin ajattelin tulla kotiin ja muistutti kiltisti opintolainastakin, joka odottelee jossain vaiheessa maksajaansa. Kiitti, mä en ollutkaan vielä tajunnut stressata sitä.

Lukion ja ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen olisin halunnut pitää välivuoden, koska en yksinkertaisesti tiennyt, mitä haluaisin opiskella tai mikä juttu olisi mun intohimo. Mutta eihän se nyt olisi ollut järkevää millään tasolla. Kirjoitusten alkaessa mä aloin käymään keskusteluja koulupyskologin kanssa viikoittain, koska paineet hyvistä arvosanoista oli suuret ja en tiennyt mitä haluaisin lukion jälkeen tehdä. Olin niin väsynyt siihen tunteeseen, että teen jatkuvasti asioita, joita koen että multa odotetaan, mutten ikinä keskittynyt siihen mitä mä oikeasti haluan tai mikä tekisi mut onnelliseksi. Puolen vuoden aikana käydyt viikottaiset keskustelut auttoivat mua tajuamaan muun muassa sen, että mä en yksinkertaisesti pysty miellyttämään kaikkia tai tekemään päätöksiä oman elämäni suhteen sen perusteella, mitä mä luulen että muut multa odottavat.

Juttelin tällä viikolla ystävän kanssa muun muassa siitä, miten helppoa olisi, jos sä voisit vaan olla tyytyväinen siihen vallitsevaan tilanteeseen ilman, että sun tarvitsee miettiä jatkuvasti sitä mitä sun pitäisi tehdä tai mitä sä haluat tulevaisuudessa tehdä. Tää kaveri kysyi multa muun muassa sitä, että tiedänkö sen fiiliksen, kun pitäisi tehdä jatkuvasti jotain ”järkevää” ja ”hyödyllistä” mikä tähtää sinne jonnekin tulevaan. Tiedänhän mä. Kysymys jatkui, että miten sä voit tehdä niitä järkeviä ja hyödyllisiä ratkaisuja ja asioita nyt, kun sä et edes tiedä mitä sä siellä tulevaisuudessa oikeasti haluat tehdä? Hyvä kyssäri.

Okei, ajat ja ajatukset muuttuu ja ovat muuttumassa, mutta silti mun käsitys siitä, miten mun elämän odotetaan menevän on, että ammattiin valmistumisen jälkeen sä hyppäät työputkeen, löydät hyvän duunin, saat palkkaa, alat makselemaan sun opintolainaa ja muuta elämää, tienaat lisää, hommaat asuntolainan ja asunnon, tienaat lisää, makselet asuntolainaa, yrität säästää viikon lomamatkaan ja siinä sivussa perustat perhettä. Okei, tää on mun kärjistetty näkemys asiasta. Mutta vaikka tuo kaikki olisikin sitä, mitä mä haluaisin, ei esimerkiksi töiden löytäminen ole niin yksinkertaista.

Nykyään sä saat vaan haaveilla siitä yhdestä vakituisesta ja varmasta työpaikasta, koska ensinnäkin, sä et tule löytämään duunia jossa sä vietät 30 tai 40 vuotta ja toiseksi, en usko että kukaan edes haluaakaan sellaista työuraa enää. Ihan jo vain senkin takia, että esimerkiksi mun eläkeikä tulee varmaan olemaan rapiat 100 vuotta. Se, mitä mä yritän sanoa tässä on se, että nykyään, kun elämä on hektisempää ja epävarmempaa, sun on jatkuvasti pakko miettiä sun tulevaa siirtoa ihan vain senkin takia, että sä oikeasti pystyt pitämään katon pään päällä ja sen paahtiksen pöydässä. Ja kaiken sen keskellä on helppo hukata itsensä siihen jatkuvaan tulevaisuuden ajatteluun ja tietyn elintason tavoitteluun, stressiin ja muiden odotuksiin.

Mulla on Jyväskylässä ihana asunto. Oon sisustanut sen just mun näköiseksi ja shopannut juttuja Ikeasta aina täydellisen harmaansävyisestä kylppärinmatosta samaa sävyä oleviin tuoksukynttilöihin. Parveke on vielä hieman vaiheessa, koska mä niin tarvitsen sinne yhden sellaisen rottinkisen katosta riippuvan korikeinun. Että mitä. Okei myönnetään, mäkin nautin materialismionnellisuudesta, mutta täällä ollessa oon tajunnut myös sen ettet sä ihan oikeasti saa onnea rahalla. Täällä mun koko elämä mahtuu rinkkaan ja mä en varmaan kertaakaan pienen elämäni aikana ole ollut yhtä onnellinen. Joo, mulla on ikävä mun Iittalan viinilaseja ja erinäisiä vaatekappaleita mun Jyväskylän kaapissa, mutta en silti olisi tällä hetkellä missään muualla mieluummin, kuin tässä hostellin pöydän ääressä kattelemassa kun Hugo aikoo tappaa meidät kaikki häkään, koska ei ole vielä oppinut miten vaarallinen toi sata vuotta vanha leivänpaahdin oikeasti on.

Ihanaa maanantaita ja alkavaa viikkoa! Muista tehä niitä juttuja, mitkä tekee just sut onnelliseks vaikka joutusitkin hyppäämään ulos sun mukavuusalueelta 💋💋💋

 

Katso myös nämä