Kirjoitin joskus aiemmin kultuurishokista Bangkokissa ja paluu Suomeen ei ollut ihan samaa tasoa, mut on se oikeasti outoa kun jengi puhuukin ympärillä suomea eikä englantia, mainokset ja opasteet ovat suomeksi ja auta armias miten oudolta näyttää euron setelit. Oikeanpuoleinen liikenne on myös ihan kohtuullisen jännän näköistä.

Oon aika varma, että oisitte halunnu olla näkemässä mun ensimmäisen asionnin liikkeessä 30 tunnin matkustamisen jälkeen. Olin aika kujalla. Ostin siis SIM-kortin ja asiaahan ei auttanut se, että sun luuri on aasialais-indonesialais-australialainen mutaatio ja sulla on sata eri puhelinnummeroa. Multa esimerkiksi kysyttiin, että minkähän kokoinen kortti siihen sun luuriisi menee. Mun vastaus: kaks korttia sinne menee. Jaaha. Selvä. Multa tiedusteltiin myös, että tarvitsenko kumpaakaan jo olemassaolevista SIM-korteista. Minä siihen, että en minä tiedä ja kysyin myyjältä takaisin, että tarvitsenko. Ei tiennyt Santerikaan. Helppo homma. Siinä sitten kokeiltiin eri yhdistelmiä ja toivottiin parasta.

Porukoille päästyä oli vähän jännä fiilis. Kaikki oli tuttua, mut samalla oli tavattoman outo fiilis. Oli sellainen epätodellinen olo, ihan kuin ei vieläkään olisi tajunnut, et nyt sitä ollaan Suomessa. Neljäntoista tunnin yöunien jälkeen en kauheasti ehtinyt analysoimaan fiiliksiä, kun oli rynnättävä pankkiin ennen paikallisia mummoja ja pappoja. Kotikadun ajoin tottuneesti tien vasenta laitaa. Kangasniemi-Jyväskylä akselilla kannattaa varoa.

Uudet pankkitunnukset taskussa kohti Jyväskylää ja omaa kotikotia. Sielläkään ei tuntunut kodilta. Saattaa ehkä johtua siitä, että mun ihanasti sisustettu lukaali oli muuttunut enemmän ja vähemmän man caveksi, vaatekaapista tipahtaa käteen liukkaripullo ja lipaston laatikosta löytyy käsiraudat, jotka ei tosiaan ollut mun omat pinkillä karvalla somistetut. Mutta positiivisen kautta jos mennään, niin Iittalan viinilasit olivat kaikki ehjinä ja mitään peruuttamatonta ei ollut tapahtunut. Aika jees.

Ehdin heittää kamat kotiin ja sit teinkin, jotain, mitä aattelin etten enää ikinä tän elämän aikana tekisi. Nimittäin kävelisi JAMKin ovista sisään. Sen kuitenkin tein ja istuin neljä tuntia avoimen amkin yrittäjyyskurssilla. Aivokapasiteetti oli vähän nollilla eikä meinannut tuote ja asiakasmatriisit lähteä luistamaan. Mut tästä se lähtee. Ehkä.

Kävin myös iltateellä serkkuherkun kanssa, mussutin suklaata ja omenapiirakkaa. Tän päivän aikana ajoin ainoastaan kaksi kertaa vasenta kaistaa, aloitin jutun englanniksi kolmesti ja unohdin, että hanavettä voi oikeasti juoda. Eli ihan kivasti menee. Mitä nyt vähän kylmä ja harmaata. Mut sekin vaan pukeutumis- ja asennekysymys. Huomenna projektina on kämpän järkkäily, kouluhommia ja kamojen raahaamista kirpparille. Nyt kuitenkin treffaan nukku-Masan kanssa ihan omassa sängyssä.

💕💕💕

Katso myös nämä