Elämää marraskuussa

Mä olen jo useamman päivän yrittänyt keksiä jotakin ajatuksia herättävää kirjoitettavaa, mutta oon kärsinyt ihan valtavasta kirjoitusjumista. Viimeinen kuukausi on ollut enemmän ja vähemmän päätöntä menemistä, joten kiirettä oli helppo käyttää tekosyynä siihen, etten istunut näppiksen äärelle. Kiire vaihtui kuitenkin enemmän ja vähemmän tuskaiseen näytön tuijottamiseen. Tänään mä päätin olla yrittämättä sen isommin. Joskus se …

Lentoemännän työstä

Multa on kyselty paljon juttuja liittyen nykyiseen duuniini ja päätin jakaa ajatuksia aiheesta myös täällä. On kuitenkin hyvä muistaa, että mielipiteitä lentotyöstä on yhtä monta kuin alalla on ihmisiäkin. Jos mun kuitenkin pitäisi kuvailla lentokoneessa työskentelyä kolmella sanalla, mä todennäköisesti sanoisin työn olevan rankkaa, palkitsevaa ja hektistä. Lentoemännän työ on aika fyysistä, kun otetaan huomioon, …

Nagoya in 12h

Viime viikolla sain lentää elämäni ensimmäistä kertaa Japaniin, Nagoyaan. En ole koskaan pitänyt Japania mitenkään houkuttelevana tai edes lisännyt sitä bucket listille, mutta tämän pikaisen visiitin jälkeen odotan tulevia reissuja Japaniin enemmän kuin innoissani. Matkalla hotellille maisemat näyttivät bussin ikkunasta jokseenkin tylsille; vanhan oloisia rakennuksia, talot olivat matalia eikä näköpiirissä ollut oikeastaan mitään hetkauttavaa ja …

Tieto lisää tuskaa

Taisin keskiviikkona innostuksissani kehua, kuinka kiva on palata koulun penkille niin levänneenä ja motivoituneena. No ei nyt ihan mennyt niin kuin ajattelin. Vaikka opiskeltavat asiat ovat ihan yhtä mielenkiintoisia kuin viime viikollakin, on nää kaksi päivää kuluneet ihan tajuttoman hitaasti. Tiedätte varmaan sen tunteen, kun koette olleenne duunissa ainakin kaksi tuntia ja kelloa tsekatessanne tajuatte, …

Back in business

Siis apuva! Viimeisestä postauksesta vierähti hieman enemmän aikaa, kuin mä olin omalle hengähdystauolleni alunperin suunnitellut. Mut kukapa näitä laskee. Otin siis ihan tietoisesti taukoa kirjoittamisesta, koska a. olin henkisesti niin mielenkiinnottomassa ja väsyneessä tilanteessa b. musta tuntui, ettei mun elämä ole enää Suomeen paluun jälkeen niin mielenkiintoista, että sitä kannattaisi jakaa ja c. sain kehiteltyä …

Muutoksista ei tarvitse aina tykätä

Vitsi mä niin haaveilin, että mulla olis jotain jännää ja uutta kerrottavaa tällä viikolla, mutta kerran sitä Roomaakaan ei rakennettu päivässä, niin vissiin mun ammatillisen elämänkin rakentuminen ottaa aikansa. Fine. Mutta ei tää viikko ihan peukaloita pyöritellessä mennyt vaan kävin muun muassa Helsingissä ihan oikeassa työhaastattelussa ja haaveilemassa vähän siitä, millaista olisi aloittaa ihan puhtaalta …

Reittä pitkin huipulle

Siis tiedättekö sen fiiliksen, kun ootte ihan täpinöissänne aloittamassa työnhakua ja ootte niin maan valmiita pommittamaan ihan supereita hakemuksia? En minäkään. Tänään mä kuitenkin heräsin luurin kalenterimuistutukseen siitä, että pitäisi hioa CV priimaan kuntoon niin englanniksi kuin suomeksikin. Ai että. Kivaa perjantaita. Alun kankeuden jälkeen mä oikeastaan ihan innostuin räpeltämään ja tuunaamaan mun resumeeta just …