Siis apuva! Viimeisestä postauksesta vierähti hieman enemmän aikaa, kuin mä olin omalle hengähdystauolleni alunperin suunnitellut. Mut kukapa näitä laskee. Otin siis ihan tietoisesti taukoa kirjoittamisesta, koska a. olin henkisesti niin mielenkiinnottomassa ja väsyneessä tilanteessa b. musta tuntui, ettei mun elämä ole enää Suomeen paluun jälkeen niin mielenkiintoista, että sitä kannattaisi jakaa ja c. sain kehiteltyä rimakauhun kirjoittamista kohtaan, koska lukijamäärät alkoivat olemaan nelinumeroisia.

Ramppikuume johtui ehkä enemmän siitä, että kadotin sen oman juttuni kirjoittamisessa. Lähdin tavallaan kirjoittamaan omastakin mielestäni  hieman vängällä väännettyjä tekstejä, joiden ajattelin uppoavan lukijoihin. Lopulta mua ei enää inspannut kirjoittaa mistään. Alunperin mä aloin kirjoittamaan blogia siksi, että antaisin tyypeille rehellistä settiä omasta elämästäni, ongelmistani ja niistä ihanista jutuista. Ja niissä asioissa mä haluan pysyä jatkossakin, oli mulla sitten viisi, 500 tai 5000 lukijaa.

Mutta en selittele enempää kirjoittamattomuuttani, koska pääasiahan on, että tässä sitä taas ollaan. Missä tässä sitten on, niin viimeisen kahden viikon aikana elämä on ottanut ison täyskäännöksen ja nyt on ensimmäinen päivä kahteen viikkoon, kun ehtii edes, hieman prosessoimaan tapahtunutta.

Mä siis hain Finnairille lentoemännän sitten about parisen kuukautta sitten, jonka jälkeen on tullut suoritettua ennakkotehtäviä, online haastatteluita ja terveyskyselyitä. Parisen viikkoa sitten osallistuin Helsingissä järjestettyyn arviointi päivään, joka sisälsi  haastatteluita yksin ja ryhmässä sekä joitakin simulaatio harjoituksia. Kaksi päivää myöhemmin mulle soitettiin, että haluaisinko osallistua cabin crew koulutukseen joulukuun alussa.

Voin kertoa, että ensin en meinannut saada sanaa suustani ja asian prosessoimiseen kului hieman enemmän aikaa kuin olisi ehkä ollut tarpeellista. Voitte kuitenkin arvata, että vastaus oli enemmän kuin varmasti kyllä. Puhelun jälkeen itketti, nauratti, helpotti, jännitti ja mieli kävi lävitse vielä kasan erilaisia tunteita. Kädet täristen infosin sukua siitä, että ikuisuudelta tuntunut työttömyys kuukausi oli tulossa päätökseen ja elämällä olisi ainakin näin aluksi jonkinlainen suunta.

Kädet täristen aloin selailemaan asuntoja. Kaksi päivää myöhemmin juoksin hikihatussa laboratorio kokeissa, sydänfilmissä, kuulotutkimuksissa ja työhöntulotarkastuksissa. Puolitoista viikkoa myöhemmin Kankaankadun asunto näytti orvolta ja kuorma-auton kontti täyttäkin täydemmältä. Jyväskylä jäi taakse kolmen mahtavan vuoden jälkeen, joiden aikana tapasin lukemattoman määrän ihmisiä ja sain kauheasti ihania kokemuksia joita muistella. Ajomatkan joko torkuin kuola poskella tai vollotin silmiä päästäni. Ei ollut Carrien kaltainen sex and the city -muutto korkokengät jalassa ja hiukset kiharalla.

Oh well. Muutto kuin muutto ja vanhat huonekalut mahtuivat juuri eikä melkein uuteen 28 ja puolen neliön yksiööni. Jääkaappi ei toiminut, mutta onneksi ranskalaisella parvekkeella on noin 10cm tilaa oven ja aidan välissä niin pysyy maitopurkit kylmänä.

Seuraavana päivänä kävin vielä viimeisessä lääkärintarkastuksessa, jäin odottelemaan tuomiota, pakkasin laukut ja hyppäsin koneeseen kohti Lontoota. Vietin ihanan pidennetyn viikonlopun jouluvalojen ja ihmispaljouden keskellä mulled wineä siemaillen. Ja niin kuin aina, pala sydäntä on nyt sielläkin suunnalla.

Sunnuntaina palasin sateiseen Suomeen ja siinä taksin penkillä istuessani tajusin, että hirvitön kiire oli ohi ja seuraavana päivänä alkaisi uudet jutut Finnair Flight Academyllä. Samalla tajusin, että kommuunielo veljen kanssa oli ohi ja oven takana odottaisi tyhjä asunto ja vanhempienkaan luokse ei ihan joka viikko lähdettäisi. Ei varmaan yllätä, kun kerron, että aikuismaisesti tihrustin itkua taksin etupenkillä. Onneksi kuskilla, Jarilla, oli nenäliinoja niin ei tarvinnut hihoihin niistää.

Sunnuntai-ilta meni yömyöhille ennakkotehtävien parissa ja Nukku-Mattikin skippasi minut listaltaan, joten voitte kuvitella kuinka freesinä kaikesta matkustamisesta, itkemisestä ja unettomasta yöstä olin kun kello hälytti kuudelta maanantai aamuna. Jep, voin sanoa, että vaikka on tullut selvittyä jos minkälaisesta tilanteesta niin silti jännitti aivan älyttömästi.

Ekasta päivästä kuitenkin selvittiin, nyt on takana viikko erittäin intensiivistä opiskelua ja seitsemän edessä. Yksin eläminen on vieläkin hakusessa, yksinäisyys hieman vaivaa eikä aikaa sosiaaliselle elämälle oikeastaan ole lainkaan. Lauantain olen viettänyt 200 sivuista Cabin Operation Safetya lukiessa ja katsellut aamuhämärän pimenemistä illaksi. Nyt glögit naamaan ja joululahjaostoksille.

Ihana olla back ja toivottavasti tekin olette vielä matkassa mukana. Ihanaa jouluista lauantai-iltaa xxx

Katso myös nämä