It’s all about the balance

Kun sä elät toisen kanssa joka päivä melkein sen 24/7, sitä oppii pikkuhiljaa tajuamaan sen kanssaeläjän sielunelämää. Me naureskellaan Iinan kanssa usein sille, että me ollaan melkein kuin pariskunta. Ollaan myös pohdittu, että jos toinen meistä olisi mies, me oltaisiin ihan satasella match made in heaven. Oh well, aina ei mee nallekarkit tasan. Meillä on …

Kengurunkakkaa ja Jore Marjarantaa

Nyt ollaan tosiaan vietetty neljä päivää farmilla Kalamundassa ja tylsää ei kauheasti ole päässyt olemaan. Tilan omistaa Linda, joka on alunperin kotoisin Melbournesta ja on jo useamman vuoden ajan tarjonnut reppureissaajille mahdollisuuden ottaa taukoa hostellielämästä. Eli me ei saada täällä olemisesta palkkaa, vaan saadaan asua ilmaiseksi vastineeksi siitä, että autellaan kotitöissä ja muissa hommissa. Parastahan …

Suklaaövereitä, työhaastatteluita ja maalle muuttoa

Taas on ehtinyt vierähtää hetki etten ole ehtinyt istahtaa koneen ääreen kirjoittamaan, mutta tällä hetkellä ollaan tosiaan pienellä farmilla Kalamundassa, joka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Perthistä. Viime viikon lopulla täälläkin vieteltiin pääasiäistä eli ihmiset viettelivät pitkää viikonloppua ja suurin osa paikoista oli suljettuina. Pyhäpäivät eivät vaikuttaneet oikeastaan meidän eloon millään lailla, koska itse olin …

Quakkan jahtaamista Rottnestilla

Tänään on tasan kolme kuukautta siitä, kun hypättiin lentokoneeseen Helsinki-Vantaalta. Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti ja tässä ajassa on ehtinyt tapahtua tavattoman paljon. Olen usein kuullut sanottavan, että aika menee nopeammin mitä vanhemmaksi tulee, mutta mä sanoisin että reissun päällä se aika vasta kiitääkin. En ole hetkeen ehtinyt istahtaa koneen ääreen ja tällä kertaa …

Onnellisuuden jahtaamisesta

Mun parhaita onnellisuusjuttuja arjessa on täällä ollessa olleet aamulenkit, kun saan iskeä kuulokkeet korville ja olla hetken ihan vaan yksin. Lenkin jälkeen saan istahtaa biitsille ja vaan katsella aaltoja. Toissa aamuna olin ihan intopinkeänä, kun lenkin ja suihkun jälkeen ryntäsin läppärin kanssa aamupalapöytään, koska oltiin Iinan kanssa suunniteltu aamiainen kera Temptation Islandin. Kyllä, oon seurannut …